3.7.2017

Muutoksia muutoksia




Elämäni muuttuu koko ajan.
Ja niinhän sen kuuluukin mennä. 
Mulla vaan elämä on heitellyt niin paljon viime vuosina, että oon ollut hukassa tämän bloginkin kanssa. 
Mitä tämä käsittelee enää?
Elämäni ei ole sitä vanhaa lapsiperhe-elämää keltaisessa talossa, mitä se ennen oli.
Siihen tuli sairaus ja ero. 
Uusi suhde ja ero. 
Tul muutto ja taas on edessä muutto. 
Elämää sinkkuna sairaana kolmen lapsen kanssa... 
Paljon on muuttunut.
Harkitsin blogin lopettamistakin, mutta en pystynyt. Ei tuntunut oikealta. 
Ja minä en tee mitään, mikä ei tunnu oikealle.
Siksi on blogi ikäänkuin kellunut elämäni mukana, pysynyt juuri hengissä. 

Mielessä on muutoksia, ihan ulkoasusta alkaen. 
Sisältö muuttuu, kun minä olen muuttunut.
Mutta en lopeta, jatkan. 
Jatkan suuremmalla innolla, kun hahmotan asiat kuntoon. 

Kohta 9 vuotta on blogini ollut olemassa ja osa teistä on lukenut alusta asti. 
Kiitos siitä!
Toivon, että jatkamme yhdessä vielä matkaa.
Kunhan puhallan vanhat pölyt täältä pois, siivoan blogini samalla lailla kuin olen tehnyt mielelle ja elämälleni. 

Syksy tuo uusia tuulia todella ja elämä takaisin Tammisaaressa odottaa. 
Nyt pienemmässä vaaleansinisessä vanhassa talossa ihan keskustassa...

Jatketaanko matkaa vielä? 

20 kommenttia:

  1. tottakai jatketaan. olen lukenut blogiasi alkuajoista lähtien.

    VastaaPoista
  2. Heippa!
    Tottakai jatketaan :) Ja blogisi on kyllä ollut olemassa jo vuodesta 2008 alkaen jos arkistoa uskoo ;) eli pian 9 vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua!!!!! Oon itse tippunut laskuista. Huuurjaaa!!!!! Kohta 10 vuotta 😍 no sit pitää tehdä kunnon ryhdistys ja puhaltaa blogi täyteen mittaansa. Mites mul pari vuotta kadonnut 😂

      Poista
  3. Juu jatketaan. Olen usein käynyt kurkkaamassa onko uutta postausta tullut, ihanaa kesää ja uusia postauksia odotellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun käyt kurkkimassa! Jos tästä nyt alkaisi täälläkin uusi alku.
      Uutta tietokonetta odotan niin pääsen siivoomaan koko blogin.

      Poista
  4. Läps lukemassa :)
    Kiva ette poistu ja olen tykännyt seurata sua instassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva et seuraat siellä! Tulee päiviteltyä sitä useammin.

      Poista
  5. Mukana ollaan täällä ruudun takana.
    Kaikkea hyvää muutoksiin <3
    Päivi

    VastaaPoista
  6. Mukana ollaan edelleen.kaikkea hyvää sinulle,uusia postauksia innolla odotan.

    VastaaPoista
  7. Mukana ! Innolla odotan tulevaa, hyvää kesää sinulle ja lapsille ❤️

    VastaaPoista
  8. Kävimme juuri viikonloppuna Tammisaaressa, tosin vain enimmäkseen vanhassa kaupungissa, se on ihana! Kyllä minäkin käyn täällä kurkkailemassa, vaikken aina kommentoikkaan. Iloa elämääsi muutosten keskellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutan 100m päähän vanhasta kaupungista, sairaalan puutarha alueelle 😍 Tammisaari on kaunis!

      Poista

Kiva kun piipahdit ja jätit viestin, ilahduttaa aina.
Positiivisuus tarttuu, samoin negatiivisuus.
Haluan blogissani tuoda hyvää mieltä, myös sinulle.